Mulla ollut nyt piiiiitkä tauko tässä ja se on tehnyt ihan hyvää tän kirjoittamisen suhteen. Onneksi vielä on seuraajia ja toivoisin kommenttia siitä mitä jatkossa haluatte täällä nähdä. Edelleen päivittelen suht harvakseen, mutta parempi sekin kun ei mitään, eikö?
Vähän kuulumisia tauon ajalta. Nuo joukkuemestaruudet menivät erittäin hyvin ! Meidän ainut joukkue sijoittui toiseksi elikkä hopea mitalit saatiin. Sen jälkeen meillä oli mäntyharjun kisat missä hyppäsimme ekan 120 cm, luokka oli siis juniorimestaruus eli 110 ja uusinta 120 perään jos puhdas. Osallistuin tähän luokkaan koska olin varma ettei jouduta uusintaan. Vertillä oli jo metri ja sen uusinta alla, joten oletin että väsymyksen takia puomit tippuu, noh toisin kävi, tuo 110 rata oli varmaan meidän paras ratamme. 120 vissiinkin 3 tippui mutta pääasia oli että yli päästiin ja ei tehnyt tiukkaa pojalle.
Muistatteko sen haavan mistä kerroin aikasemmassa postauskessa? Noh haava parantui mutta se lähti valumaan kavioon ja nyt Vertillä on sairaskengitys ja pieni pala kaviota kokonaan pois, näyttää hurjalta mutta ei vaikuta hevoseen mitenkään. Menee noin vuosi että kavio kasvaa normaaliksi.
Poni myös klipattiin tänään koska siitä oli tullut kamala turnukka. Ensi viikolla on omat kisat missä menen varmaankin 100 ja 110. Sen jälkeen olisi pansun valmennus, mutta säästelen hevosta ja menen estevalmennuksen sijasta Piian kouluvalmennukseen... Ainiiin! Tilasin eilen Swarovskin timantteja jotka aijon asentaa varsiini. Siitä varmaan postaus tulossa kuhan saapuvat.
Anteeks kamalasti, mulla on nyt lukio ja hevostelu viennyt kaikki voimat. Ei toki tämä blogin kirjoitus voimaa tarvitse, mutta ei vain ajatus kulje ja siten synny tekstiäkään. Ajattelin vain ilmoittaa että hengissä ollaan ja sunnuntaina on kaakkois-suomen joukkuemestaruudet ja sinne ollaan menossa hyppäämään kaksi luokkaa.
Ponin jalka on nyt täysin terve, mutta vähän lihakset lähtenyt ja kunto huonontunut sairasloman vuoksi.
Kuinka moni seuraa BB:tä? mitä mieltä asukkaista yms?
Pari kuvaa Pantsun valmennuksesta viime viikolta. Ei mitään kirjoitettavaa, eilen kävelytin Verttiä, hän on seisonut viikon ja oli oikein mielissään kun pääsi vähän ulkoilemaan. Huomenna alkaa ihana lukiolaisen arki jne.. Nyt tälläinen säälittävän kokoinen postaus muutamalla kuvalla..
Nyt saatte olle ylpeitä minusta, äiti oli menossa aamu seitsemältä tallille laittamaan Vertin jalkaa, mutta lähdin mukaan jotte te saatte nämä lupaamani kuvat.
Laitan aina kuva kerrallaan ja alle tekstin.
Haava alkaa siis tuosta ruununrajasta, on kerännyt turvotusta jonkinverran..
..ja jatkuu noin pitkälle. Onneksi ei mene kavioon asti. Haava ei ole kovin pahannäköinen, mutta se on vaan niin paskassa paikassa että saattaa tuottaa ongelmia parantua. Tuo haavan alla oleva valkoinen alue menee leikeltäväksi.
Ensin putsasin betadinellä haavan, sitten napakka side päälle.
Pinteli päälle tukemaan.
Ja lopuksi putsi vielä suojaamaan ruununrajaa.+ Vertti kakkasi juuri ennen kuvaa.
Vertti joutuu ulkoilemaan tälläisessä sairastarhassa joka on kolmienmuotoinen jotta riehumiselta vältyttäisiin.
Taas yksi kuvaton postaus. Mäntyharjun kisoista ei tullut mitään kun edellisenä iltana huomasin Vertin olevan täysin kolmijalkainen. Vasemmalle takajalalle ei voinut laittaa painoa yhtään. Sain ponin kummiskin veskariin talutettua että näkee missä vika. Ruununrajasta melkein kavioon asti meni n. 10 cm pitkä haava, ei vuotanut verta mutta oli aivan hemmetin kipeä kun ei voinut koskea eikä voinut laittaa painoa yhtään.
Soitettiin päivystävälle ja sieltä tuli sitten joku marsutohtori joka ei ole ennen hevosen jalkaa nähnytkään. No osasi se kipulääkettä antaa ja sitä penissilliiniä, mitä pitää itse pistää kahdesti päivässä.
Onneksi oma lääkärimme tuli maanantaina katsomaan, otti penissilliini kuurin pois ja antoi tilalle jotain muuta. Nyt Vertti seisoo viikon, ensi keskiviikkona eläinlääkäri tulee leikkaamaan jalkaa. Tulee siis pitkä sairasloma ja poniparan pää ei kestä seisomista.
Tämä on Vertin elämän ensimmäinen sairasloma. Meillä ollessa tämän kolmen vuoden aikana sillä ei ole ollut yskää pahempaa vaivaa ja Latviassa ollessaan ei ole kuulemma ollut mitään. No, onni onnettomuudessa ettei kavio haljennut.
Nyt sitten vain odottelemaan ja toivomaan että parantuu täysin. Kuvia haavasta kuhan menen tallille
Ensi viikon sunnuntaina on mäntyharjussa kisat minne olen menossa. Nyt loma jälkeen vain pikkuluokat 90 ja 100 cm. Ongelma on että lähden isin kanssa kahdestaan matkaan mikä on ennenkuulumatonta ja mikä vielä pahempi, valmentaja ei lähde raskautensa takia mukaan. Eli joudun kävellä radan yksin. Miä oon semmonen että varsinkin radankävelyssä kun muut keskittyy rataan ja laskee välejä niin minä syön makkaraa ja katselen muita ratsastajia.. Ennenkuin Minna (valmentaja) käy huutmaan että nyt pitää keskittyä. Noh voitte kuvitella kun joudun yksin menemään siellä. Varmaan en jaksa edes kävellä koko rataa kun ei ole ketään kuka siihen pakottaisi. Postauksen pointti oli että Jos joku esteratsastuksesta mitään tietävä on tuolloin mäntyharjussa niin tervetuloa kävelemään rataa kanssani.. :) tai edes patistamaan minua kävelemään se.
Eipä mulla muuta, tulin vain panikoimaan tänne.
Joo elikkäs meillä täällä kotkassa on ollut meripäivät nyt to-su. Ne on siis suomen toiseksi suurin festari tapahtuma ja ihmisiä siellä oli n. 200 000. Voin siis suoraan sanoa että kotkassa oli armoton kolmen päivän ryyppy putki melkein kaikilla. Sen mukaisesti meni valmennuskin tänään. Minna piti puomi/kavaletti/hyppytunnin. Vertti oli aika hyvä ja itsekkin skarppasin väsymyksestä huolimatta. Harjoiteltiin käännöksiä aika paljon. Muuta asiaa ei ole, mutta tässä kaksi videota tunnilta. Ainiin, oli aivan älytön helle ja ötököitä meni koko ajan silmiin suuhun ja nenään. Ei mikään ihanne ilma ratsastaa..
Hangon reissusta käteen jäi aivan tajuttomat univelat, väsymys, flunssa, uudet tuttavuudet ja kamala kaipuu takaisin. Mutta asiaan!!
Kenttäkisat. Niin, musta tuntuu että moni haluaisi tietää enemmän tästä lajista. Kenttäkisojahan ei ole läheskään yhtä paljon alue-tasolla kuin koulu tai estekisoja. Ainakaan täällä meilläpäin. Itsehän en ole mikään kenttäratsastuksen asiantuntija. Päinvastoin, olen vasta muutamat kisat mennyt itse ja muutamissa ollut katsojana, joten jos huomaat siellä että joku kertomani asia ei mene mielestäsi ihan oikein tai olet eri mieltä niin laitappa asiallinen kommentti!
Mitkä kenttäkisat?
Kenttäkisat ovat siis kolmivaiheiset mitkä suoritetaan samalla hevosella. Ensin ratsukko suorittaa kouluosuuden, sitten rataesteosuuden ja jos näistä pääsee läpi ja myös eläinlääkärin tarkastuksesta niin sitten viimeinen vaihe eli lemppari maastoesteet. Kenttäratsastus on Olympialaji ja kutsutaan myös ratsastuksen kuninkuuslajiksi. Kenttäkisoissa (nyt puhun siis omaan kokemuksen kautta, eli aluekisoista) on eritasoisia luokkia. Omissa kisoissani on ollut harraste ja tutustumisluokat. Kansallisen tason kenttäkisat venyvät yleensä kaksipäiväisiksi, mutta itse en ole ikinä joutunut aluekisoissa olemaan päivää pidempään.
Varusteet
Mielestäni inhottavin homma on pakkaus kenttäkisoihin. Itse tarvitsen joka osuuteen eri suitset ja kaksi satulaa mukaan ja kaikki remmit sun muut mitä tarvitsen. Hokkitarvikkeet aina mukana, samoin kuin myös teippi jnejne. Oma sairaskortti mistä sitten myöhemmin. Plus kaikki muut tavarat mitkä ottaisin estekisoihinkin mukaan. Tavaran määrä on itselläni ainakin ihan älytön kun vertaa vaikkapa estekisoihin.
1. Kouluratsastuskoe
Aluetason kilpailuissa koulurata on ihan äärimmäisen helppo, ainakin omalla kohdallani on ollut. Koulusta tulisi saada mahdollisimman hyvät pisteet koska itselläni hyvät kouluprosentit yleensä takaavat sijoutuksen. Siihen siis kannattaa panostaa. Itselläni on vain se huono että normaalisti verkkaisin tunnin ennen koulurataa, mutta nyt täytyy säästää hevosta kahteen muuhun kokeeseen. Varusteet tässä aivan samat kuin aluetason kouluratsastuskilpailuissakin, sykeröt, valkoinen huopa jne.
2. Rataestekoe
Kun pääsen kouluradalta pois niin heti estekamat päälle ja puolen tunnin sisällä pitää mennä suorittamaan esterata mikä oli muistaakseni 90 cm. Minulla on numeroliivi päällä jotta tuomarit näkevät heti kuka olen. Esteillä ei ollut lähtölistoja, mentiin sinne kun oltiin valmiita. Näin ainakin oli harjun kisoissa, keravasta ei muistikuvaa.
Ja tässä tietysti pyritään ilman virhepisteitä. Jos hylätään joko koulu- tai estekokeessa niin ei pääse maasto-osuudelle.
3. Eläinlääkärintarkastus
Heti esteradalta päästyä suojat ja satula pois ja eläinlääkärin luokse, hän katsoo hevosen suun, ontuuko ja muutenkin katsoo ettei ole esim. kannuksien jälkiä tms missään. Jos tulee puhtaat paperit niin sitten pääsee maastoesteille.
4. Maastoestekoe
Meillä ainakin maastoesteillä Belham kuolain pakollinen. Hokit myös jalassa ja kaikki soljet teipattuna niinkuin myös suojat ja putsitkin. Verryttelyssä on muutama maastoeste. Kun vuorosi koittaa niin menet "lähtökarsinaan" joka meidän kisoissa on ollut siis vain lähtöviiva jonka yli sitten mennään. Joku sanoo sinulle aikaa, tyyliin että minuutti jäljellä. Sittenkun on 10 sekuntia jäljellä niin menet viivan lähettyville 10,9,8....,3,2,1 RATSASTA, kun hän huutaa ratsasta niin sitten laukataan ja kovaa. Muistettavaa on että laukkaa nosteassa pitää olla aivan viivan takana, et saa ottaa vauhtia kauempaa. Sitten radalla joka esteen luona on henkilö joka viheltää aina ennen estettä että tiedät esteen tulevan. Sitten vaan menet sen radan ja maalin tultaessa aika pysähtyy. Ihanneaikaa en muista mutta on olemassa aika mikä olisi hyvä saada, ei saa siis mennä liian kovaa eikä liian hiljaa tai tulee virhepisteitä. Myös kiellosta tuli muistaakseni lisäaikaa.
Ratsastajalla turvaliivi pakollinen ja sairaslappunen missä on veriryhmäsi, allergiat ja omaisen nimi tms, jotta onnettomuuden sattuessa sinua osataan hoitaa oikein.
Tuli varmaan hirveän sekava teksti, mutta mitäs aloin kirjoittamaan näin 3 tunnin yöunien jälkeen. Jos jäi kysyttävää/ korjattavaa niin tulkaa heti kertomaan!! :)
Nyt tulee tälläinen aamuinen viimehetken pikapostaus. Iski kauhea kirjoituskuume näin aamukahvin voimin. Olen siis lähdössä ihan näillä hetkillä haminaan Lautalan tallille, sieltä lähden Henna Kaaron kisahoitajaksi Hankoon. Mennään sinne heidän hevosrekallaan. Aivan huisin kivaa päästä hankoon vaikkakin vain hoitajan hommissa sillä siellä nään kaikki ihanat tutut junnumiitistä vuodelta 2011! Vertti jää kotkaan koska hän on ollut nyt laitumella lomailemassa ja on hieman pyöristynyt joten nyt alkaa tehotreeni että pääsen mäntyharjun kisoihin kahden viikon päästä.
Mielestäni vaikka on kisahevonen niin se kuuluu hevosen elämään päästä olemaan isolla laitumella kaverin kanssa. Toki nämä oikeasti kilpa kilpa hevoset jotka ovat kisoissa joka viikonloppu ja hyppäävät vaativampia niin ymmärrän ettei heitä voi pitää laitumella samalla tavalla kuin näitä "tavan tallaajia". Jokainen tyylillään, mutta meidän poika on muutaman kerran viikossa n. 4-5 tuntia lihomassa siellä. Tosin niinkuin jo aikaisemmin sanoin niin nyt aletaan lopettamaan laiduntamista ja tilalle kunnon treeniä. Kiinnostaisiko ketään jos tekisin kenttäkisoista postauksen?
Loppuun etsin kuvia Vertistä sieltä täältä eli uutta ja vanhempaa materiaalia tulossa !
Moikkamoi pitkästä aikaa. Tässä on nyt ollut vähän kaikennäköistä. Muunmuassa kaverin 18 vuotis synttärit mökillä viikonlopun yli viettäen ja siitä seurannut muutaman päivän väsymys. Sen jälkeen olen ollut purjehtimassa muutaman päivän joten aikaa ei ole ollut tälle blogille juurikaan.
Moni on varmaan huomannut muutenkin että bloggaus väli on harventunut huomattavasti. Mietinkin tässä että pitäisikö lopettaa koko blogin pito. Toisaalta mulle tulee kohta varmaan taas kauhea kirjoitus into ja sitten kaduttaa kun/jos poistan tämän. Mitä mieltä olette, kannattaako tätä jatkaa eli lukeeko tätä edes kukaan vai yritänkö saada uutta intoa postailuun? :) kiitos jos joku vastaa. Loppuun muutama biisi mitä olen nyt kuunnellut paljon.
Hih, meidän tallille on tullut uusi seuris, semmoinen 5 vee ruotsalainen kylmäverinen. Verttiä pienempi, ehkä juuri 148-149 cm. Se (Lotta) on ollut tuolla varmaan alle kuukauden, mutta tänään minua pyydettiin selkään. En ollut ennen edes nähnyt koko hevosta liikkeessä ja ennenkuin menin selkään niin minulle sanottiin: "huomaat kyllä miksi ei ole vielä tunneilla.." "saat mennä vapaasti sillä niin paljon kuin haluat koska kukaan muu ei oikein välitä mennä sillä" ja "vaikuttaa ihan kolme vuotiaalta jonka selässä ei olla oltu"
Noh, nuo kommentit korvan taka mars matkaan ! Kun sain perseeni satulaan niin mentiin tuli perseen alla tietä pitkin kentälle. Käynti meni ihan hyvin. Osasi kulkea kauniisti, mutta siihen se sitten jäikin. Tytölle kun laittoi pohkeita edes hiukan kiinni niin se oli menoa kera pikkupukkien. Ei hevonen paha ollut, mutta ei sitä oltu ikinä hiljaa opetettu menemään. Laukka samaa rataa, aivan kamalaa aluksi, mutta loppua kohden parani paljon.. :D Noh hyppäsinkin sillä pientä 70 cm pystyä. Poni hyppäsi muuten ekaa kertaa elämässään ihan oikeaa "estettä". Kiltti hän se oli kuin mikä. Ei pelännyt mitään eikä tarkoituksella yrittänyt ales saada. Kunhan oli vain energiaa. Kuukauden päästä olisi tarkoitus saada ponia tottumaan tunneille joten mulla on aika homma edessä. Pyrin menemään melkein päivittäin ja pikkuhiljaa alan varmaan maastoilemaan ja kokeilemaan hyppäyst enemmän. Laitan tänne videota myöhemmin tammasta.
Anteeksi postaustaukoni.
Kerron vähän juhannuksestani ja saatte kuvia kahdessa erässä, tällä kertaa vain muutamat kuvat jotka olen jo saanut, mutta suurin osa on vielä kaverin kamerassa.
Elikkä siis perjantaina oltiin porukalla meillä grillailemassa ja saunomassa kun porukat lähtivät mökkeilemään. Ilta sujui hyvin ja unta kertyi ensimmäisenä yönä n. 2 tuntia. Lauantai päivällä reippaasti tallille ilman satulaa maastoon vähän hölkkäilemään.
Lauantaina mentiin kaverille juhlimaan. He asuvat kartanossa ja siellä on pihalla semmoinen "tallinvintti" miksi sitä kutsumme, iso tila siis missä on DJ vehkeet, baaritiski, tanssilava, valot, savukoneet yms. pöytiä jnejne. Siellä oli porukkaa heittämällä joku 60-70 ehkäpä? Joskus 2 maissa mentiin meille vielä saunomaan porukalla. Unia kertyi huimat puoli tuntia sinä yönä. Ja heitin muuten talviturkin lauantai aamuyöstä !! Juhlien jälkeisenä aamuna mikään ei tunnu yhtä ihanalle kuin kebab ranskalaisilla. nams ! Siinä sitten siivottiin kämppä ja tallille ratsastamaan. (Tai oikestaan juoksutin)
Yritän taas selittää mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistäen viikonloppuni tähän postaukseen. Lauantaina kisapäivä alkoi ihanasti aurinko paistaen. Ainut mikä ei tehnyt päivästäni niin ihanaa oli vaivaset kahden tunnin yöunet, mutta sekin unohtui muutaman kahvikupposen jälkeen. Ensin olin töissä 70 cm luokassa ajanottajana ja autoin muuttamaan rataa seuraavaa luokkaa varten.
Itse aloitin luokalla 90 cm. Vertti kun on yleensä aina yli energinen niin minun ei tarvitse keskittyä muuhun kuin hevosen hallussa pitämiseen. No lämpimät kesäilmat olivat pehmittäneet poniraukan pään ja Vertti oli tavallista laiskempi, ja minä en tajunnut verkassa ratsastaa eteenpäin vaan matkustin vaan kyydissä ja nautin kun ei tarvinnut vahtia koska poni sinkoaa alta pois. Radalla se siis näkyi ja Vertiltä tuli aivan turha pudotus perusradalla eli emme päässeet edes uusintaan. Tästä radasta ei ole videota.
Metrin verkassa tajusin jo itsekkin että nyt pitää ratsastaa. (Okei mitä nyt itse tajuisin, valmentaja siitä huusi että nyt eteenpäin sitä ponia..) Vertti toimi radalla hyvin. Yksi turha pudotus, mutta olimme silti kuudensia koska oli niin monta 4 vp rataa ja meidän ratamme oli nopein. Ilman tätä aivan turhaa pudotuksta olisimme olleet toisella sijalla. Metrin rata. Kestää että saan lähtömerkin koska ratahenkilöstö korjaa estettä.
Kisojen jälkeen toimihenkilö porukka jäi perinteisesti kupposelle jos toisellekkin tallin piha kanttiiniin. Oli muuten reippaan näköistä porukkaa aamulla..
Seuraavana päivänä (HUOM. 11 h yöunilla !!) menin ensin sen jokeriluokan.(lue edellisestä postauksesta jokerin säännöt että ymmärrät (: ) Päivä alkoi kaatosateella ja jatkui melkein koko päivän.Oltiin valmentajan kanssa suunniteltu rata ja minähän siis unohin sen ja hyppäsin aina ekan esteen mikä eteen sattui. Jos olisin tajunnut hyppää sen jokeri esteen kaksi kertaa niin olisin voittanut. Yksi hemmetin este minkä olisin voinut hyppää niin ei.. No tällekkään ei voi enää mitään mutta harmittihan tuo. Jokeri rata
Sitten se H-hetki. Minun ja hevosen, molempien siis ensimmäinen 110- luokka. Meidän uusi virolainen ratamestari teki edellisenä päivänä TOSI korkeat radat, mutta radankävelyssä huomasimme että esteet oli jätetty normaaliksi jos ei vähän pienemmäksikin 110 luokaksi varmaankin kamalan ilman takia. No ei aikaakaan kun puolet esteistä nostettiin 115 senttisiksi ja hyvin leveiksi oksereiksi. Ajattelin että ei selvitä radasta, mutta se meni erittäin hyvin. Uusinnassa yksi alas, mutta vertti lähti yhtä askelta ennen hyppyyn eikä vain venynyt okserille ja otti takajalalla takapuomin ales. Olin niiiin tyytyväinen ja tästä lähtien kisataan 100-110 cm luokkia :) 110 cm VIDEOSSA VÄÄRÄ NIMI !!!
Tallilla oli joka päivä kisojen ajan lehdistö kuvaamassa ja haastattelemassa paikalliseen lehteen. Varmaankin suurimmaksi osaksi sen takia että meillä oli tämä virolainen ratamestari joka on suunnitellut kansallisen tason GP 150 luokkia.
Vertti ei ole ikinä käyttäytynyt niin orimaisesti kuin tänään. Naapurin tammalla oli ollut kiima ja vertti oli hirnunut ja kiljunut tammalle, yrittäen astua sitä ihminen vieressä ja suitset päässä. Onneksi saatiin tilanne haltuun ja Vertti palautettua maan päälle... Ensi torstaina meillä on Pantsun valmennus.
Meillä on siis kotitallilla lauantai ja sunnuntai alue-tason esteratsastus kilpailut. Mistäköhän aloittaisin kun on niin paljoin kerrottavaa näistä kisoista.
Virolainen ratamestari
Oukei eli meidän seuran puheenjohtaja oli jostakin keksinyt pyytää ratamestariksi jotakin virolaista miestä joka on suunnitellut GP- tason ratoja myöskin. Tämä mies oli oikein mukava ja huumorintajuinen mies plus niiden "helvetin hyvien" vitsien päälle vielä vähän huono suomi niin ai että oli hymy herkässä. Saa nähdä minkälaisia ratoja tekee, tänään rakennettiin ensimmäinen luokka eli 70 cm (kisakorkeus 70-120 cm), mutta sitä en pahemmin jäänyt katsomaan, kannoin vain muutaman puomin ja thats it.
Kilpailuluokkia
Jokeri
Elikkä normaalisti kisoissahan on niin että (yleensä) joka luokassa on heti toinen vaihe perään, aikaratsastus luokka, nollarata tai korotettu uusinta. No meidän kisoissa on muutama erikoisempi luokka. Yksi luokka on Jokeri luokka johon itse osallistun. Yritän selittää mah. selvästi ja lyhyesti. Luokassa on aika, sanotaan vaikka että minuutti. Minuutin sisällä sun pitää hyppää niin monta estettä kun kerkeät radalla, jokaisen esteen saat hyppää kaksi kertaa ja saat siis itse päättää ratasi. Vaikeammista esteistä saat enemmän pisteitä (jokaisesta hypystä tulee pisteitä) ja helpommista vähemmän. Kun aika loppuu niin pisteesi lasketaan ja saat valita hyppäätkö jokeri esteen, jos hyppäät ja este tippuu niin pisteistäsi miinustetaan 200 pistetta, jos taas pääset virhepisteittä yli niin saat plus 200 pojoa. Ymmärsikö kukaan? Se voittaa kenellä on eniten pisteitä.
Katajasuo Special, Hippodromiesteratsastus
Puheenjotaja kutsuu ratsukoita luokkaan missä on olisko ollut 4 esteen rata, ensin on 100 cm, kaikki hyppäävät sen, jos menee puhtaasti niin esteitä nostetaan aina kierros kierrokselta, se voittaa joka hyppää korkeimman puhtaasti, este voi korkeimmillaan nousta 130-senttiseksi.
Itse menen lauantaina 90 ja 100, sunnuntaina Jokeri luokan ja ensimmäisen 110 luokan :) jipppii!
Omat kisavalmistelut
Pakko myöntää mutta olen aivan totaallisen laiska kisojen suhteen. Tänään tosin olin reipas ja pesin kamat, hevosen, leikkasin harjan, katsoin huovat valmiiksi, ja mikä parasta, pysyn kotona illan enkä lähe rilluttelemaan kylille niinkuin yleensä ennen kisoja on ollut tapana, kerrankin skarppina aamulla ! Olin vielä ilta 9 asti tallilla hinkuttamassa Verttiä puhtaaksi.
Otin kuvan Vertin harjasta ennen ja jälkeen leikkauksen. Vertti kun tuli mulle niin sen harja oli liioittelematta järkyttävän paksu, harja meni keskijakauksella molemmille puolille ja se oli lapoihin asti semmonen takkupesä että meillä meni puoli vuotta saada se ruotuun. hyi hemmetti kun edes mietin sitä..Ja olen varmaan maailman surkein hevosen harjan siistijä. Yleensä joku muu tekee sen puolestani mutta ajattelin kerrankin ottaa ne sakset omaan käteen ja aloin taiteilemaan.
ENNEN SIISTIMISTÄ
SIISTIMISEN JÄLKEEN
Eipä mulla muuta tänään, vklp jälkeen saatte toivottavasti 4 rataa tänne ja tulkaa kaikki kynnelle kykenevät katsomaan!
Sanokaapas mielipiteenne että kumpi kisa-asu miellyttää silmääsi enemmän?
Asu 1
Asu 2
Sitten tuohon ostoslistaan. Elikkäs laittelen asioita mitkä haluaisin/ aijon hankkia itselleni ja Vertille. Kertokaa risut ja ruusut !
Uusi kypärä ja olen ajatellut tätä. Mulla on siis Charles Owen, mutta se on niin rikki että en kehtaa käyttää kuin maastossa ja itsenäisesti kun menen. Sitten on GPA Speed air mutta sitäkään ei kehtaa ihan minneen koulukisoihin laittaa joten mielestäni tämä olisi "kultainen keskitie" ja miellyttää omaa silmääni.
Perus KL huppari
Vertille koko paketti.
Siinä muutama juttu mitkä tahtoisin. En keksinyt mitään järkevämpää kirjoitettavaa mutta teki hirveästi mieli keksiä tänne jotain. Huomenan mennään rakentamaan laidun hevosille ja ehkä siis huomenna kuvamateriaali miten laiduntaminen meni.
Noniin eli ypäjän junnumiitti oli oikein mukava taas. Yritän lyhyesti selittää miten päivä meni päivä päivältä.
Sunnuntai
Saavuttiin Ypäjälle joskus 3 maissa ja oltiin ensimmäisiä meidän käytävältä. Odotellessani kaveria laitoin kaikki tavarat paikoilleen ja menin hakemaan mökin avaimen. Sitten ratsastamaan maneesiin kevyesti eteen alas, pojalla oli aika paljon virtaa mutta hyvä vaan. Sitten iltapalan jälkeen mökkiin, mutta uni tuli vasta yömyöhään.
Maanantai
Aamulla oli koulutunti mikä meni ihan mukavasti, Vertillä oli tavallista enemmän virtaa mutta ei liikaa. Mentiin puomeja ja avoja jne. Ruuan jälkeen taas ratsastamaan, mentiin nurmikentällä ja hypättiin rataa. Vertti pisti ihan ranttaliksi siellä, pomppi paikallaan, sinkoili sinne tänne, pomppi kevyesti pystyyn mikä on aika harvinaista Vertille. Mutta poni toimi kuin unelma, oli tosi kevyt kädelle ja helppo lyhentää. Mentiin alussa puomi linjaa jonka väli oli 5 laukkaa niin me saatiin lyhennettyä laukka 9 askeleeseen mikä on yleensä Vertille vaikeaa. Rata oli joku 90-100 korkea ja meni kaikenkaikkiaan hyvin.
Tiistai
Tiistaina oli vain yksi tunti ja hypättiin vähän korkeampaa rataa samaisella nurmikentällä. Rata oli vähän edellistä korkeampi, noin 100-120 cm ja meni hyvin. Energiaa riitti ihan samalla tavalla kuin maanantainakin. Sitten päivällisen jälkeen mentiin museoon. Tai siis muut meni ja me käytiin vaan laittamassa nimet listaan ja kaupan kautta päikkäreille ja sieltä leiriolympialaisiin.
Keskiviikko
Aamulla mentiin derbykentälle hyppäämään. Siinä ei mitään ihmeellistä kun Vertti ei katso mitään niin kaikki oli sille aika helppoa siellä. Jos joku muistaa viimevuotisen tippumiseni puska esteellä niin nyt hyppäsin sen uudestaan ja tällä kertaa pysyin selässä ja muistankin kaiken, jee !
Ruuan jälkeen oli lemppari eli maastoesteet. Vertti rakastaa niitä ja menee mistä vain. Virtaa oli aivan liikaa koska ei poni meinanut pysyä käsissä ollenkaan. Ei pukitellut onneksi mutta keuli joka laukannostossa ja sittenkun sain sen eteenpäin niin lähti tuhatta ja sataa kiitämään kohti estettä. Jouduttiin Vertin kanssa vetämään aika moni heppa esim. veteen koska muut ei suostunnu menemään kunnolla.
Illalla oli radanrakennus ja illanvietto missä leikittiin "tosi kivoja " leikkejä. Me kotkalaiset repästiin ja tilattiin tilataksi derbykentälle siinä missä muut 136 ratsastajaa kävelivät/pyöräilivät sinne sen 500 metriä.. heh
Torstai
Ei muuta kuin leirikisat ja kotiinlähtö. Menin sen metrin ja vertti oli verkassa vähän pohkeen takana niin että sain ratsastaa sitä paljon, mutta siitä huolimatta voitettiin luokka. Luokassa oli 27 osallistujaa. Lopussa video kyseisestä radasta.
Valmentajan kommentit Vertistä
Valmentajana toimi Salla Varenti joka oli oikein mukava ja pätevä valmentaja. Vertistä hän sanoi että hevosella on ihan mieletön asenne ja että sen kanssa pääsen menemään kevyesti kansallista kenttää, harmi vaan kun itseäni rata esteet kiinnostavat enemmän.
Ensi vklp on kotona kisat ja mennään sielä meidän eka 110 luokka !
Elikkäs aattelin tehä postauksen liittyen ypäjän matkaamme. Sunnuntaina olisi tarkoitus lähtä isin ja hevosen kanssa joskus 12 aikaan ajelemaan Ypäjälle junnumiittiin. Meiltä ajaa n. 4 h sinne elikkä suht pitkä matka tulossa, ja matkaa ei ainakaan paranna edellisen päivän koulujenloppumiset.. Tämä on siis mun toka vuos junnumiitissä ja odotan innolla leiriä ja toivottavasti on yhtä hyvä kuin viimevuonnakin.
Tänään tallilla pesin hevosen, kaivoin hokinreijät puhtaakse ja pakkasin. Listaan tähän kaikki hevosen ja ratsastus kamat mitkää otan mukaan, lisäilkään jos mielestänne puuttuu jotain!
- Estesatula -2x suitset (belhamit missä hyppään ja mukula pala kuolaimet missä voi taluttaa yms.) -martingaali -suojat -varasuojat -yksi fleeceloimi varmuudenvuoksi -6x huovat + hatut -ruuat -ötökkämyrkky -namia -harjapakki -pinteleitä varmuudenvuoksi -kylmäsuojat -hokit ja niiden laittovälineet -riimut ja kuljetussuojat mitkä ovat siis jo autossa päällä. -ämpäri -sieni, pyyhe yms -hevosen paperit -raippa -kannukset -2x ratsihousut -molemmat kypärät -hanskat -turvaliivi maastoesteitä varten -Tretornit ja varret
Oiskohan siinä kaikki + sitten omat henk. koht tavarat.
JOS JOLLAKIN KYSYTTÄVÄÄ LEIRIIN LIITTYEN NIIN KYSYKÄÄ !!! :-)
Loppuun muutama kuva ypäjätlä maastoeste tunnilta viimevuodelta.
Anteeksi blogi hiljaisuuteni lähipäivinä, syynä se että mitään maatamullistavaa ei ole tapahtunut ja pidin tallivapaata muutaman päivän ja vapaat menivät vähän hillitysti juhliessa ja aurinkoa ottaessa. Vastailen kysymyksiinne mitä olitte laittaneet tuonne kysymyspostaukseen. Pyrin vastaamaan mahdollisimman hyvin ja selkeästi, mutta jos jää jotain epäselvää niin rohkeasti kysymään !
Unelmasi tulevaisuutta ajatellen? (vaikka kolmekymppisenä) Hmm, vaikea sanoa mutta ainakin toivon että olen töissä käyvä hyvin tienaava hevosenomistaja. Vertti toivon mukaan äitillä eläkepäiviä viettelemässä ja itselläni jonkunnäköinen estepolle. Mies tietysti myös, hyvä tuloinen sellainen. Ja koira ja omakotitalo jossain merenrannalla suomessa. Loma-asunto Floridassa tai Thaimaassa ! Lapsista en tiedä.
Mistä on alkanut hevosharrastus?
Varmaan äidin kautta. Äiti on ratsastanut koko lapsuutensa ja vei minut joka kesä mökillä iitissä shettis ratsastukseen. Kipinä-shettiksellä aloitin talutusratsastukset ja siitä sitten jatkoin Kotkassa tunteja.
Mistä löysit ponisi? (oma korjaus: hevosen :) ) Hevoskauppias toi latviasta hevosia tallimmelle koeratsastukseen, koska seuramme etsi uusia seuranhevosia. Vertti oli heidän joukossaan ja oli selvästi kaiksita kapiseetikkain hevonen, mutta hän oli ruunattu vasta pari viikkoa ennen suomeen tuloa ja oli niin kuuma niin Vertti lähti takaisin autoon ja sieltä Joensuuhun myyntitallille. Siintä sitten kuukauden päästä minua kysyttiin Joensuuhun ratsastamaan Verttiä jotta eräs nainen näkisin sen liikkeessä ja siten ostaisi Vertin. No jotenkin siinä kävi niin että me ostimme sen ja se päätyi katajasuolle samalle tallille missä se kävi koeratsastuksessa Suomeen tullessaan.
Vaihdatko hevoseen? Vertti on hevonen, vaikka sitä poniksi, rääpäleeksi, pikkuiseksi kutsunkin. Vertin säkä on 153 cm.
Oliko kivaa junnumiitissä vuonna 2011? Oli ihan sairaan kivaa ! Voisipa elää uudestaan sen ajan.
Kauanko Vertti on ollut sinulla? 2,5 vuotta suunnilleen :)
Minkä tasoinen Vertti on
Äää tää on paha ! Nosiis ratana tulee hyppäämään kanssani ainakin 120-ratoja ja koulua sillä on kapasiteettiä niin pitkälle kun mun omat taidot ja hermot riittävät.
Millainen kuolain sulla on koulussa/esteillä? Koulussa normaali kolmipala tai kumi kolmipala. Esteillä tällä hetkellä Belhami, mutta kesällä yritetään vaihtaa kevyempään viispala kuoleimeen.
Minkä merkkinen kypärä sulla on? GPA Speed Air ja Charles Owen Wellington Classic
Entäs kisatakki ja housut? Kisatakkia en muista ollenkaan, mutta kisahousut ovat Pikeurin.
Kuinka usein käyt tallilla ? Riippuu vähän, 4-7 kertaa viikossa.
Kauanko vietät aikaa tallilla tunneissa? Vähimmillään 1,5 h ja enimmillään koko päivä.
Mitä kaikkea teet aina tallilla? Alempana on tallipäivä postaus sieltä voi katsoa tarkemmin mutta, tiivistettynä hoidan hevosen, ratsastan ja annan mössöt.
Kumpi merkki KL vai HV polo KL, koska siitä enemmän kokemusta :)
Mitä teet vapaa-ajallasi? Viikonloppuisin? Viikolla vapaa-aikana löhöän kotona, kesäisin otan aurinkoa joka armas sekunti kun siihen on mahdollisuus. Viikonloput menevät juhliessa, kisoissa, tallilla, nukkuessa tai töissä.
Poltatko, seurusteletko? En kumpaakaan.
Pahin hevos onnettomuutesi? Ypäjällä viimevuonna tipuin ja sain aivotärähdyksen ja muistinmenetyksen.
Vaihtaisitko valmentajaasi jos olisi mahdollisuus? Olisihan siihen kokajan mahdollisuus, mutta en mistään hinnasta vaihtaisi valmentajaa, jos Minna muuttaisi vaikka rovaniemelle niin lähtisin perään Vertin kanssa. :D
Miten käyttäydyt kisoissa? Mulla ei kisajännitystä ole laisinkaan, joten otan aika rennosti, välillä vähän turhankin. Joskus saatan olla makkara ja juoma kädessä juoruilemassa mun kuulutetaan että pääsisin verkkaan ja heppa saattaa seistä vielä autossa.. :D (Tämän takia äiti aina mukana kisoissa hoputtamassa)
Millä tasolla Vertti oli kun ostit hänet? Ihan maasto tasolla.. Laukanvaihdot osasi mutta siinä kaikki. Ei osannut hypätä laisinkaan, ei osannut nostaa laukkaa oikeaoppisesti, ei asettunut rehellisesti eikä taipunut mistään koulukiemuroista puhumattakaan..
Onko sinulla enemmän heppakavereita vai ei? Hmm no enemmän ei- heppakavereita. Tallilla nopeasti laskettuna sellasta parempaa kaveria on n. 10 ehkä ja sitten muita on reilusti enemmän.
Kerro talostasi, perheestäsi jne. Mitä te omsitatte? vene, eläimiä, mökkiä? No mulla on äiti, isi, pikkuveli ja koira Milli. Asutaan omakotitalossa meren rannassa. Meillä on vene ja mökki on iitissä. Isän työpaikan mökki on myös käytettävissä.
Mitä tekisit ensimmäiseksi jos voittaisit lotossa? Vaikka ja mitä ! Ensimmäiseksi lähtisin Miamiin kavereiden kanssa muutamaksi viikoksi, sitten kotiin ja ostaisin uuden hevosen mutta pitäisin vertin myös tottakai. Sitten lähtisin Turkkiin ja kreikkaan ja espanjaan. Sitten shoppailisin ihan hirveästi ja sitten taas jonnekkin lämpöseen. 8) Ai kun tuli kamala matkakuume!
Millainen on Vertin ruokinta? Vertti syö heinää aamulla 3 kg päivällä 3 kg ja illalla 6 kg. Prixiä joka ruokinnalla 0,5 L. Omat mössöt illalla, mineraalia, öljyä, vitamiinia ja elektrolyyttiä tarvittaessa.
Millainen olet luonteeltasi? Iloinen, räväkkä, PUHELIAS, kovaääninen, joskus osaan olla hiljaakin, auttavainen?, ja pyrin olemaan kaikille mukava :)
Oletko hyvä koulussa No tuleva totari tulee sisältämään muutaman nelosen, vitosia jonkun verran ja 6 ja 7 suurin osa. Eli ihan ok kait? Ja hei on mulla kuvis 10 ja musiikki 9 :)
Pyydä jotakin kaveriasi kertomaan 5 asiaa sinusta.
Puhelias ! (ylläri, ekana -.-) ystävällinen, aina menossa, AINA SYÖMÄSSÄ, suorapuheinen jne :)
Noniin tänään pitkästä aikaa ei heppapostaus. Mulla on siis tänään 23.5 17-vuotis synttärit. Rakastan synttäreitä ja niitä on kiva juhlia, mutta ei omiani. Ahistaa, tuhat sukulaista soittaa ja joudut kuuntelemaan koko päivän samaa löpinää, missään nimessä en juhlia pidä koska mielestäni 17 on maailman turhin ikä ja muutenkin en osaisi rentoutuaa omissa juhlissani jos ne olisivat kotona joten parempi jättää tämä vuosi juhlimatta ja sitten ensivuonna vuokrata joku iso tila ja juhlia tämänkin edestä.Ja sitten parhaimpia hetkiä synttäreissä on tai oli silloin kun kaikki laulavat sinulle ja et tiedä miten pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä. Pienenä tosin halusin olla kaiken keskipiste niin silloin synttärit oli aina vuoden kohokohta. Synttärilahjoja varmaan rahaa sukulaisilta ja äitiltä ja isältä ja sitten vanhemmat ostivat myös uuden telkkarin huoneeseeni. Tämän säälittävän pituisin postauksen kirjoittamiseen meni tai siis on meneillään on puoli tuntia kun kaikki mummot enot sedät tädit kummit soittelee, ehkä nauhoitan puheeni ja kun soitto tulee niin pistän nauhan pyörimään? Taidan lähteä karkuun tallille tuota puhelinta. Ensi kerralla yritän keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa.
Loppuun vielä kuva siintä uudesta (pienestä) telkkarista.