tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannuskuvat Part. 2 !

Sain muistitikun justiisa, joten laittelen vielä muutamat juhannuskuvat. :)





Kuvan jälkeen kiikku/tuoli meni rikki..

Juhannusta !

Anteeksi postaustaukoni.
Kerron vähän juhannuksestani ja saatte kuvia kahdessa erässä, tällä kertaa vain muutamat kuvat jotka olen jo saanut, mutta suurin osa on vielä kaverin kamerassa.
Elikkä siis perjantaina oltiin porukalla meillä grillailemassa ja saunomassa kun porukat lähtivät mökkeilemään. Ilta sujui hyvin ja unta kertyi ensimmäisenä yönä n. 2 tuntia. Lauantai päivällä reippaasti tallille ilman satulaa maastoon vähän hölkkäilemään.

Lauantaina mentiin kaverille juhlimaan. He asuvat kartanossa ja siellä on pihalla semmoinen "tallinvintti" miksi sitä kutsumme, iso tila siis missä on DJ vehkeet, baaritiski, tanssilava, valot, savukoneet yms. pöytiä jnejne. Siellä oli porukkaa heittämällä joku 60-70 ehkäpä? Joskus 2 maissa mentiin meille vielä saunomaan porukalla. Unia kertyi huimat puoli tuntia sinä yönä. Ja heitin muuten talviturkin lauantai aamuyöstä !! Juhlien jälkeisenä aamuna mikään ei tunnu yhtä ihanalle kuin kebab ranskalaisilla. nams ! Siinä sitten siivottiin kämppä ja tallille ratsastamaan. (Tai oikestaan juoksutin)

Tässä kuvia Perjantailta :




maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kor estekilpailut 16-17.6

Yritän taas selittää mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistäen viikonloppuni tähän postaukseen. Lauantaina kisapäivä alkoi ihanasti aurinko paistaen. Ainut mikä ei tehnyt päivästäni niin ihanaa oli vaivaset kahden tunnin yöunet, mutta sekin unohtui muutaman kahvikupposen jälkeen. Ensin olin töissä 70 cm luokassa ajanottajana ja autoin muuttamaan rataa seuraavaa luokkaa varten.
  Itse aloitin luokalla 90 cm. Vertti kun on yleensä aina yli energinen niin minun ei tarvitse keskittyä muuhun kuin hevosen hallussa pitämiseen. No lämpimät kesäilmat olivat pehmittäneet poniraukan pään ja Vertti oli tavallista laiskempi, ja minä en tajunnut verkassa ratsastaa eteenpäin vaan matkustin vaan kyydissä ja nautin kun ei tarvinnut vahtia koska poni sinkoaa alta pois. Radalla se siis näkyi ja Vertiltä tuli aivan turha pudotus perusradalla eli emme päässeet edes uusintaan. Tästä radasta ei ole videota.
  Metrin verkassa tajusin jo itsekkin että nyt pitää ratsastaa. (Okei mitä nyt itse tajuisin, valmentaja siitä huusi että nyt eteenpäin sitä ponia..)  Vertti toimi radalla hyvin. Yksi turha pudotus, mutta olimme silti kuudensia koska oli niin monta 4 vp rataa ja meidän ratamme oli nopein. Ilman tätä aivan turhaa pudotuksta olisimme olleet toisella sijalla.
Metrin rata. Kestää että saan lähtömerkin koska ratahenkilöstö korjaa estettä.





  Kisojen jälkeen toimihenkilö porukka jäi perinteisesti kupposelle jos toisellekkin tallin piha kanttiiniin. Oli muuten reippaan näköistä porukkaa aamulla..

Seuraavana päivänä (HUOM. 11 h yöunilla !!) menin ensin sen jokeriluokan.(lue edellisestä postauksesta jokerin säännöt että ymmärrät (: ) Päivä alkoi kaatosateella ja jatkui melkein koko päivän.Oltiin valmentajan kanssa suunniteltu rata ja minähän siis unohin sen ja hyppäsin aina ekan esteen mikä eteen sattui. Jos olisin tajunnut hyppää sen jokeri esteen kaksi kertaa niin olisin voittanut. Yksi hemmetin este minkä olisin voinut hyppää niin ei.. No tällekkään ei voi enää mitään mutta harmittihan tuo.
Jokeri rata





Sitten se H-hetki. Minun ja hevosen, molempien siis ensimmäinen 110- luokka. Meidän uusi virolainen ratamestari teki edellisenä päivänä TOSI korkeat radat, mutta radankävelyssä huomasimme että esteet oli jätetty normaaliksi jos ei vähän pienemmäksikin 110  luokaksi varmaankin kamalan ilman takia. No ei aikaakaan kun puolet esteistä nostettiin 115 senttisiksi ja hyvin leveiksi oksereiksi. Ajattelin että ei selvitä radasta, mutta se meni erittäin hyvin. Uusinnassa yksi alas, mutta vertti lähti yhtä askelta ennen hyppyyn eikä vain venynyt okserille ja otti takajalalla takapuomin ales. Olin niiiin tyytyväinen ja tästä lähtien kisataan 100-110 cm luokkia :)
110 cm  VIDEOSSA VÄÄRÄ NIMI !!!





Tallilla oli joka päivä kisojen ajan lehdistö kuvaamassa ja haastattelemassa paikalliseen lehteen. Varmaankin suurimmaksi osaksi sen takia että meillä oli tämä virolainen ratamestari joka on suunnitellut kansallisen tason GP 150 luokkia.

Vertti ei ole ikinä käyttäytynyt niin orimaisesti kuin tänään. Naapurin tammalla oli ollut kiima ja vertti oli hirnunut ja kiljunut tammalle, yrittäen astua sitä ihminen vieressä ja suitset päässä. Onneksi saatiin tilanne haltuun ja Vertti palautettua maan päälle... Ensi torstaina meillä on Pantsun valmennus.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kisavalmisteluja

Meillä on siis kotitallilla lauantai ja sunnuntai alue-tason esteratsastus kilpailut.  Mistäköhän aloittaisin kun on niin paljoin kerrottavaa näistä kisoista.

Virolainen ratamestari

Oukei eli meidän seuran puheenjohtaja oli jostakin keksinyt pyytää ratamestariksi jotakin virolaista miestä joka on suunnitellut GP- tason ratoja myöskin. Tämä mies oli oikein mukava ja huumorintajuinen mies plus niiden "helvetin hyvien" vitsien päälle vielä vähän huono suomi niin ai että oli hymy herkässä. Saa nähdä minkälaisia ratoja tekee, tänään rakennettiin ensimmäinen luokka eli 70 cm (kisakorkeus 70-120 cm), mutta sitä en pahemmin jäänyt katsomaan, kannoin vain muutaman puomin ja thats it.

Kilpailuluokkia

Jokeri
Elikkä normaalisti kisoissahan on niin että (yleensä) joka luokassa on heti toinen vaihe perään, aikaratsastus luokka, nollarata tai korotettu uusinta. No meidän kisoissa on muutama erikoisempi luokka. Yksi luokka on Jokeri luokka johon itse osallistun. Yritän selittää mah. selvästi ja lyhyesti. Luokassa on aika, sanotaan vaikka että minuutti. Minuutin sisällä sun pitää hyppää niin monta estettä kun kerkeät radalla, jokaisen esteen saat hyppää kaksi kertaa ja saat siis itse päättää ratasi. Vaikeammista esteistä saat enemmän pisteitä (jokaisesta hypystä tulee pisteitä) ja helpommista vähemmän. Kun aika loppuu niin pisteesi lasketaan ja saat valita hyppäätkö jokeri esteen, jos hyppäät ja este tippuu niin pisteistäsi miinustetaan 200 pistetta, jos taas pääset virhepisteittä yli niin  saat plus 200 pojoa. Ymmärsikö kukaan? Se voittaa kenellä on eniten pisteitä.

Katajasuo Special, Hippodromiesteratsastus
Puheenjotaja kutsuu ratsukoita luokkaan missä on olisko ollut 4 esteen rata, ensin on 100 cm, kaikki hyppäävät sen, jos menee puhtaasti niin esteitä nostetaan aina kierros kierrokselta, se voittaa joka hyppää korkeimman puhtaasti, este voi korkeimmillaan nousta 130-senttiseksi.

Itse menen lauantaina 90 ja 100, sunnuntaina Jokeri luokan ja ensimmäisen 110 luokan :) jipppii!

Omat kisavalmistelut

Pakko myöntää mutta olen aivan totaallisen laiska kisojen suhteen. Tänään tosin olin reipas ja pesin kamat, hevosen, leikkasin harjan, katsoin huovat valmiiksi, ja mikä parasta, pysyn kotona illan enkä lähe rilluttelemaan kylille niinkuin yleensä ennen kisoja on ollut tapana, kerrankin skarppina aamulla ! Olin vielä ilta 9 asti tallilla hinkuttamassa Verttiä puhtaaksi.
Otin kuvan Vertin harjasta ennen ja jälkeen leikkauksen. Vertti kun tuli mulle niin sen harja oli liioittelematta järkyttävän paksu, harja meni keskijakauksella molemmille puolille ja se oli lapoihin asti semmonen takkupesä että meillä meni puoli vuotta saada se ruotuun. hyi hemmetti kun edes mietin sitä..Ja olen varmaan maailman surkein hevosen harjan siistijä. Yleensä joku muu tekee sen puolestani mutta ajattelin kerrankin ottaa ne sakset omaan käteen ja aloin taiteilemaan.

                                                           ENNEN SIISTIMISTÄ



SIISTIMISEN JÄLKEEN


Eipä mulla muuta tänään, vklp jälkeen saatte toivottavasti 4 rataa tänne ja tulkaa kaikki kynnelle kykenevät katsomaan!


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kisa-asu ja ostoslista

Sanokaapas mielipiteenne että kumpi kisa-asu miellyttää silmääsi enemmän?

                                                                           Asu 1


Asu 2

Sitten tuohon ostoslistaan. Elikkäs laittelen asioita mitkä haluaisin/ aijon hankkia itselleni ja Vertille. Kertokaa risut ja ruusut !

Uusi kypärä ja olen ajatellut tätä. Mulla on siis Charles Owen, mutta se on niin rikki että en kehtaa käyttää kuin maastossa ja itsenäisesti kun menen. Sitten on GPA Speed air mutta sitäkään ei kehtaa ihan minneen koulukisoihin laittaa joten mielestäni tämä olisi "kultainen keskitie" ja miellyttää omaa silmääni.

Perus KL huppari

Vertille koko paketti.


Siinä muutama juttu mitkä tahtoisin. En keksinyt mitään järkevämpää kirjoitettavaa mutta teki hirveästi mieli keksiä tänne jotain. Huomenan mennään rakentamaan laidun hevosille ja ehkä siis huomenna kuvamateriaali miten laiduntaminen meni.







perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ypäjältä kotiuduttu

Noniin eli ypäjän junnumiitti oli oikein mukava taas. Yritän lyhyesti selittää miten päivä meni päivä päivältä.

Sunnuntai
Saavuttiin Ypäjälle joskus 3 maissa ja oltiin ensimmäisiä meidän käytävältä. Odotellessani kaveria laitoin kaikki tavarat paikoilleen ja menin hakemaan mökin avaimen. Sitten ratsastamaan maneesiin kevyesti eteen alas, pojalla oli aika paljon virtaa mutta hyvä vaan. Sitten iltapalan jälkeen mökkiin, mutta uni tuli vasta yömyöhään.

Maanantai
Aamulla oli koulutunti mikä meni ihan mukavasti, Vertillä oli tavallista enemmän virtaa mutta ei liikaa. Mentiin puomeja ja avoja jne. Ruuan jälkeen taas ratsastamaan, mentiin nurmikentällä ja hypättiin rataa. Vertti pisti ihan ranttaliksi siellä, pomppi paikallaan, sinkoili sinne tänne, pomppi kevyesti pystyyn mikä on aika harvinaista Vertille. Mutta poni toimi kuin unelma, oli tosi kevyt kädelle ja helppo lyhentää. Mentiin alussa puomi linjaa jonka väli oli 5 laukkaa niin me saatiin lyhennettyä laukka 9 askeleeseen mikä on yleensä Vertille vaikeaa. Rata oli joku 90-100 korkea ja meni kaikenkaikkiaan hyvin.


Tiistai
Tiistaina oli vain yksi tunti ja hypättiin vähän korkeampaa rataa samaisella nurmikentällä. Rata oli vähän edellistä korkeampi, noin 100-120 cm ja meni hyvin. Energiaa riitti ihan samalla tavalla kuin maanantainakin. Sitten päivällisen jälkeen mentiin museoon. Tai siis muut meni ja me käytiin vaan laittamassa nimet listaan ja kaupan kautta päikkäreille ja sieltä leiriolympialaisiin.

Keskiviikko
Aamulla mentiin derbykentälle hyppäämään. Siinä ei mitään ihmeellistä kun Vertti ei katso mitään niin kaikki oli sille aika helppoa siellä. Jos joku muistaa viimevuotisen tippumiseni puska esteellä niin nyt hyppäsin sen uudestaan ja tällä kertaa pysyin selässä ja muistankin kaiken, jee !
Ruuan jälkeen oli lemppari eli maastoesteet. Vertti rakastaa niitä ja menee mistä vain. Virtaa oli aivan liikaa koska ei poni meinanut pysyä käsissä ollenkaan. Ei pukitellut onneksi mutta keuli joka laukannostossa ja sittenkun sain sen eteenpäin niin lähti tuhatta ja sataa kiitämään kohti estettä. Jouduttiin Vertin kanssa vetämään aika moni heppa esim. veteen koska muut ei suostunnu menemään kunnolla.
Illalla oli radanrakennus ja illanvietto missä leikittiin "tosi kivoja " leikkejä. Me kotkalaiset repästiin ja tilattiin tilataksi derbykentälle siinä missä muut 136 ratsastajaa kävelivät/pyöräilivät sinne sen 500 metriä.. heh

Torstai
Ei muuta kuin leirikisat ja kotiinlähtö. Menin sen metrin ja vertti oli verkassa vähän pohkeen takana niin että sain ratsastaa sitä paljon, mutta siitä huolimatta voitettiin luokka. Luokassa oli 27 osallistujaa. Lopussa video kyseisestä radasta.

Valmentajan kommentit Vertistä
Valmentajana toimi Salla Varenti joka oli oikein mukava ja pätevä valmentaja. Vertistä hän sanoi että hevosella on ihan mieletön asenne ja että sen kanssa pääsen menemään kevyesti kansallista kenttää, harmi vaan kun itseäni rata esteet kiinnostavat enemmän.

Ensi vklp on kotona kisat ja mennään sielä meidän eka 110 luokka !

Tässä Ypäjä metrin rata !
http://www.youtube.com/watch?v=Xzn7KQr9L5g&list=UUVwQ7wl6-enRZzY0Gl1Nxvw&index=1&feature=plcp



perjantai 1. kesäkuuta 2012

Ypäjä valmistelut

Elikkäs aattelin tehä postauksen liittyen ypäjän matkaamme. Sunnuntaina olisi tarkoitus lähtä isin ja hevosen kanssa joskus 12 aikaan ajelemaan Ypäjälle junnumiittiin. Meiltä ajaa n. 4 h sinne elikkä suht pitkä matka tulossa, ja matkaa ei ainakaan paranna edellisen päivän koulujenloppumiset.. Tämä on siis mun toka vuos junnumiitissä ja odotan innolla leiriä ja toivottavasti on yhtä hyvä kuin viimevuonnakin.
Tänään tallilla pesin hevosen, kaivoin hokinreijät puhtaakse ja pakkasin. Listaan tähän kaikki hevosen ja ratsastus kamat mitkää otan mukaan, lisäilkään jos mielestänne puuttuu jotain!

- Estesatula
-2x suitset (belhamit missä hyppään ja mukula pala kuolaimet missä voi taluttaa yms.)
-martingaali
-suojat
-varasuojat
-yksi fleeceloimi varmuudenvuoksi
-6x huovat + hatut
-ruuat
-ötökkämyrkky
-namia
-harjapakki
-pinteleitä varmuudenvuoksi
-kylmäsuojat
-hokit ja niiden laittovälineet
-riimut ja kuljetussuojat mitkä ovat siis jo autossa päällä.
-ämpäri
-sieni, pyyhe yms
-hevosen paperit
-raippa
-kannukset
-2x ratsihousut
-molemmat kypärät
-hanskat
-turvaliivi maastoesteitä varten
-Tretornit ja varret

Oiskohan siinä kaikki + sitten omat henk. koht tavarat.

JOS JOLLAKIN KYSYTTÄVÄÄ LEIRIIN LIITTYEN NIIN KYSYKÄÄ !!! :-)

Loppuun muutama kuva ypäjätlä maastoeste tunnilta viimevuodelta.