Toistamiseen kauhea postailutauko. Pahoittelut.
Ehkä maailman epäuskottavin syy miksi olen vähän niinkuin unohtanut tämän niin on se, että näin oikeasti unta jossa olin kirjoittanut tänne pitkän postauksen hyvillä kuvilla. Elin sitten pari päivää siinä uskossa että täällä on oikeasti pitkä romaani kuvineen. No todellisuus iski vasten kasvoja kun eilen tulin katsomaan tänne.. Ei siintä sitten enempää.
Ekat kunnon pakkaset (-14c) ovat täällä nyt ja ponilla viiraa päässä kuin viimistä päivää, mikä on hyvä juttu. Ikinä ei voi olla liikaa energiaa minun makuuni. Laitan muutamat irtohypytyskuvat viimeviikolta tänne.
Hypättiin sunnuntaina vähän isompaa rataa(90-120?), poni oli aivan superhyvä ja energinen !Hypättiin aika teknillisesti vaikea rata. (Kolmois-sarja, tiukat tiet, suhteutettuja, ensin kolme askelta ETEENpäin että venyy, sen jälkeen heti kuuden askeleen ahdas suhteutettu jne..) Hyvin mielin voidaan aloittaa ensi kausi.
Lauantaina oltiin viettämässä kaverin 18- vuotis synttäreitä, siitä myös yksi kuva luvassa.
Sitten ah niin ihanaan arkeen. Koeviikko <3 Tällä viikolla käyn seuraavaksi vasta perjantaina ratsastamassa, eli taas tulee hieman taukoa. Jos jotakin kiinnostaa lukea koejuttuja niin ilmoittakoon. Nyt lukemaan lyhyen matikan kakkos kurssin kokeeseen, hyvin menee läpi.. Viitsiviitsi, en mie päässy sitä ensimmäistäkään läpi.. opiskelu-intoa kaikille! okei, mikä on tää uus kuvanlisäys juttu?
Tässä emma (samalla tallilla oma heppa) vasemmalla, ja mie oikeella =)

Oot tosi kaunis ja toi heppa on upee ! :) vai onko poni? ;o
VastaaPoistaohhoh tulipas nopeesti eka kommentti, jee ! =) kiitos, mutta toi kuva vääristää ihan varmasti! ja hevonen on vaikka poniksi kutsunkin.
VastaaPoistaTosi hyvältä vaikuttava blogi :) Kuvat vois olla isompiakin.
VastaaPoistahttp://invisiblemushroom.blogspot.com/
Shannon: Kiitos paljon, pitetään korvan taakse :)) käyn tsekkaamassa sun blogis!
VastaaPoista