tiistai 13. maaliskuuta 2012

Aamuratsastus

Tänään (keskiviikkona) siis on aamureenit eli kaikkien urheiluluokkalaisten tiistai ja keskiviikko aamut menevät oman lajin parissa 8-10. No mulla kun on tää suomen aika vähän hukassa niin menimpä aamu kuusi tallille, ratsastin kunnolla koulua ja olin jo 8 maissa kotona.
Poni oli ihan super. Huomaa että kaveri oli kaksi viikkoa mennyt kunnolla päivittäin.
Mentiin avot, sulut, pohkeenväistöt kaikissa askellajeissa, vastalaukkoja ja kaikki sujui kuin rasvattu. Tosin mulla hiki virtas mutta poni oli vaan vähän satulan alta nihkeä ja energiaa olisi riittänyt vielä. Tuli tosi hyvä mieli ja Vertti sai paljon namuja. Jospa tuo muistaisi ensi kerrallakin olla yhtä ihana

Sitten tänään mie tein sen. Otin KIELIKORUN. jep, minä piikki,-veri ja kipukammoinen marssin lävistämön ovesta sisään ja napsaututin kieleen reijän.
Lävistäjänä toimi ihan sairaan mukava nainen joka siinä piilotteli kaikki neulat mun silmien ulottuvilta etten pyörry. Siinä sitten tärisin tuolissa ja mietin vain koska juoksen karkuun ovesta, mutta jos jotain haluaa aivan mielettömän paljon niin kyllä sen sitten kestää tehdä.
Vähän nippasi kun neula meni läpi, mutta hyvin kestin sen kuulemma ei edes ilme värähtänyt kun neula lävisti kielen. Verta ei tullut juuri ollenkaan. Vähän särki joku puoli tuntia oton jälkeen mutta nytten aivan kivuton, ei ole turvonnut yhtään ja pystyn puhumaan normaalisti. Katsotaan sitten huomenna onko tullut ongelmia.
jei nyt on niin helpottunut olo. Katsotaan sitten koska tulee tatuointikuume..

Tässä nyt erittäin huonolaatuinen ja pimeä kuva mutta siinä se nyt on. Ja tämä kuva on vain tänne teidän nähtäväksi. Minneen muualle en kielikoruherutus kuvia laita. =D



Sitten muutama vanhempi heppakuva koska tänhän pitäisi olla heppablogi...




8 kommenttia:

  1. Mulla on kaksi kielikorua ja ensimmäistä ottaessa pyörryin :D Taisin hieman liikaa ajatella sitä asiaa kun on neula kielestä läpi, neula- ja piikkikammoinen kun olen itsekin :D Mutta silti piti vielä se toinen mennä ottamaan, siinä vaiheessa onneksi tiesi jo että ei se satu... On ne kivoja lävistyksiä !

    VastaaPoista
  2. wouuu, kaks. wau ! varmaan ihan tosi upeen näkönen! joo itse yritin miettiä kaikkea muuta kuin neulaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ihmettelen vaan että en pyörtynyt koska pyörryn usein verikokeissa.. =DD tykkään tästä ihan kamalasti. Näin toisena päivänä yhtä kivoton kun eileenkin, syödä en vaan pysty =((

    VastaaPoista
  3. Onhan tämä kivan näkönen, kaikki ei vaan aina ymmärrä että miks on pitänyt se ensimmäinenkään ottaa... Nää on onneks lävistyksiä mitkä paranee hyvin nopeesti, ton toisen oton jälkeen meni vielä nopeemmin paraneminen kun ekan ottamisen jälkeen :) Mulla oli ainakin hyvä muutaman päivän pikadieetti kun ei ihan kaikkee voinut syödä ja ahtaa mahaa täyteen :D

    VastaaPoista
  4. haha jep :D itekki lihoin mukavat 5 kiloo lomalla ni ehkä täl mehujää dietiil saan ne kilot karistettua. 8) hope so..

    VastaaPoista
  5. aaaaa henna oon kade!!! Mäki haluun kielikorun mutt ei vaan uskalla... :// Mut hihiii mäpäs otankin tatuioinnin tässä lähiaikoina ;))

    VastaaPoista
  6. AA kiaa, jos mie sen uskalsin ottaa ni uskallat sieki ! ei se ollu yhtää paha juttu ! =)) UUU mul ei viel sen suurempaa tatsa kuumetta oo. Laita sit kuva siint ! :) ps. tuutko junnumiittii

    VastaaPoista
  7. en tuuuuule tänä vuonn :D viime vuoss riitti :DD meetsä junnumiittii?

    juu mie laitan sit ku pääääsen ottaa:))))

    VastaaPoista
  8. no höh :(( kenenkaa mie sit riehun siel.. Juu kyl ois tarkotus mennä =)

    VastaaPoista