perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kisavalmisteluja

Meillä on siis kotitallilla lauantai ja sunnuntai alue-tason esteratsastus kilpailut.  Mistäköhän aloittaisin kun on niin paljoin kerrottavaa näistä kisoista.

Virolainen ratamestari

Oukei eli meidän seuran puheenjohtaja oli jostakin keksinyt pyytää ratamestariksi jotakin virolaista miestä joka on suunnitellut GP- tason ratoja myöskin. Tämä mies oli oikein mukava ja huumorintajuinen mies plus niiden "helvetin hyvien" vitsien päälle vielä vähän huono suomi niin ai että oli hymy herkässä. Saa nähdä minkälaisia ratoja tekee, tänään rakennettiin ensimmäinen luokka eli 70 cm (kisakorkeus 70-120 cm), mutta sitä en pahemmin jäänyt katsomaan, kannoin vain muutaman puomin ja thats it.

Kilpailuluokkia

Jokeri
Elikkä normaalisti kisoissahan on niin että (yleensä) joka luokassa on heti toinen vaihe perään, aikaratsastus luokka, nollarata tai korotettu uusinta. No meidän kisoissa on muutama erikoisempi luokka. Yksi luokka on Jokeri luokka johon itse osallistun. Yritän selittää mah. selvästi ja lyhyesti. Luokassa on aika, sanotaan vaikka että minuutti. Minuutin sisällä sun pitää hyppää niin monta estettä kun kerkeät radalla, jokaisen esteen saat hyppää kaksi kertaa ja saat siis itse päättää ratasi. Vaikeammista esteistä saat enemmän pisteitä (jokaisesta hypystä tulee pisteitä) ja helpommista vähemmän. Kun aika loppuu niin pisteesi lasketaan ja saat valita hyppäätkö jokeri esteen, jos hyppäät ja este tippuu niin pisteistäsi miinustetaan 200 pistetta, jos taas pääset virhepisteittä yli niin  saat plus 200 pojoa. Ymmärsikö kukaan? Se voittaa kenellä on eniten pisteitä.

Katajasuo Special, Hippodromiesteratsastus
Puheenjotaja kutsuu ratsukoita luokkaan missä on olisko ollut 4 esteen rata, ensin on 100 cm, kaikki hyppäävät sen, jos menee puhtaasti niin esteitä nostetaan aina kierros kierrokselta, se voittaa joka hyppää korkeimman puhtaasti, este voi korkeimmillaan nousta 130-senttiseksi.

Itse menen lauantaina 90 ja 100, sunnuntaina Jokeri luokan ja ensimmäisen 110 luokan :) jipppii!

Omat kisavalmistelut

Pakko myöntää mutta olen aivan totaallisen laiska kisojen suhteen. Tänään tosin olin reipas ja pesin kamat, hevosen, leikkasin harjan, katsoin huovat valmiiksi, ja mikä parasta, pysyn kotona illan enkä lähe rilluttelemaan kylille niinkuin yleensä ennen kisoja on ollut tapana, kerrankin skarppina aamulla ! Olin vielä ilta 9 asti tallilla hinkuttamassa Verttiä puhtaaksi.
Otin kuvan Vertin harjasta ennen ja jälkeen leikkauksen. Vertti kun tuli mulle niin sen harja oli liioittelematta järkyttävän paksu, harja meni keskijakauksella molemmille puolille ja se oli lapoihin asti semmonen takkupesä että meillä meni puoli vuotta saada se ruotuun. hyi hemmetti kun edes mietin sitä..Ja olen varmaan maailman surkein hevosen harjan siistijä. Yleensä joku muu tekee sen puolestani mutta ajattelin kerrankin ottaa ne sakset omaan käteen ja aloin taiteilemaan.

                                                           ENNEN SIISTIMISTÄ



SIISTIMISEN JÄLKEEN


Eipä mulla muuta tänään, vklp jälkeen saatte toivottavasti 4 rataa tänne ja tulkaa kaikki kynnelle kykenevät katsomaan!


4 kommenttia:

  1. Paljon onnea kisoihin, mielenkiintoset noi arvostelut :)

    VastaaPoista
  2. kiitos paljon ! :-) jep aika erikoiset mutta toisaalta vaihtelu virkistää.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä kisoihin! Tuo jokeriluokka vaikuttaa tosiaan mielenkiintoiselta, enpä ole tainnut moisesta ennen kuulla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! :) jep varmaa tulee olemaan kivaa varsinkin kun vertti on varmaan ihan menossa taas.. :D

      Poista